Pia Lindy: Projektin pohdiskelua

– Välittämisestä ja kutsumuksesta, taiteesta ja ihmisistä

Joku kohta tanssii VÄLITTÄMISESTÄ -projekti käynnistyi vuoden 2011 alussa tai todellisuudessa aloitimme syksyllä 2010 vastaanottamalla jo yhden viestin. Viimeisen puolentoista vuoden aikana olemme vastaanottaneet viestejä yksittäisiltä ihmisiltä ja  yhdeltä isommalta ryhmältä ja välittäneet niitä päättäjille. Lisäksi olemme toteuttaneet  Joku kohta tanssii Välittämisestä –näyttelyt kahdessa eri galleriassa, erilaisia esittelyjä, tapahtumia ja keskusteluja sekä kaikille avoimia tanssitunteja, teosharjoituksia-ja työpajoja, 3 Duettoa Välittämisestä -projektin esityksiä ja Pian Oh Lightness work-in progress-esityksiä. Tapahtumapaikkoja ovat olleet Joensuussa: Taidekeskus Ahjo,  galleria Kohina, pääkirjasto, Joensuun kansalaistalo, Aseman tanssisali, Kasvitieteellinen puutarha, Joensuun Pakkahuone, Enon Louhisali,  Itä-Suomen liikuntaopisto, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu, Joensuun kaupungintalo ja Helsingissä Kaapelin galleria, Stadia, Teatterikorkeakoulu, Sosiaali -ja terveysministeriö, työ -ja elinkeinoministeriö, eduskunta. Lisäksi valokuvaaja Annuska Dal Mason välittämisestä -teemaiset tunteet kuviksi -valokuvatyöpajat Kemin SOS-lapsikylässä, Kontiolahden vastaanottokeskuksessa, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa (työpaja sosionomiopiskelijoille yhdessä Terttu Moilasen  kanssa).

Nyt tätä kirjoittaessani olen käynyt läpi muistiinpanojani keskustelutilaisuuksista, joihin olemme kutsuneet paikalle eri ikäisiä ja eri ammattialoilta tulevia ihmisiä ja pyytäneet heiltä puheenvuoroa aiheesta Välittäminen ja kutsumus ja lukenut paljon muutakin.

 

Aloitus

Eräässä arvostelussaan runoteoksesta Eeva-Liisa Manner kirjoittaa runoilijasta: ”Silti hän on lähtenyt paljon yli havainnon – hän näyttää enemmän kuin tavallisesti voidaan nähdä; tämähän on taiteilijan varsinainen tehtävä. Kaikki muut tehtävät joista kannetaan huolta, voi aivan hyvin tehdä joku toinen.” 

 

Miten suhtautua ajatukseen, että taiteilija tai joku muu ammattiryhmä voi näyttää enemmän kuin muut? Että yksi ryhmä näkisi paremmin tai terävämmin asioita kuin muut ihmiset? Mitä paremmin tai enemmän näkeminen tarkoittaa? Vai onko yksinkertaisesti kysymys vain siitä, että terävämmin tai tarkemmin näkevä – yli arkisen havaitseva, taiteilija tai tekijä on ehtinyt syventyä tarkastelemaansa asiaan enemmän kuin muut yleisesti,  ja on sen takia kykenevä havaitsemaan asioita tavallista enemmän ja myös tuomaan yksityiskohtia esille. Onko kyse vain siitä mille annamme aikaa, mistä kiinnostumme tai mihin sitoudumme? Mihin sitten syvennymme ja mikä ohjaa tätä syventymistä ja  sitoutumista?

Eräässä radiohaastattelussa kirjailija Jeanette Winterson sanoo oman työnsä olevan keskittymistä johonkin ja sen jakamista mitä keskittyminen tuo tullessaan. (My job is to be fully concentrated and then offer what happens to me in that concentration)

Jos syvennymme/tarkennumme johonkin tiettyyn  asiaan tai toimintaan niin sokeudummeko samaan aikaan jotakin toista asiaa kohtaan? Syventyvätkö ja sitoutuvatko ihmiset toisiinsa? aikaan? rahaan? Mihin yhteiskunta/valtio/laki ohjaa tai media? Wintersonin mielestä nykyaikana emme keskity siihen mitä teemme vaan haluamme vain saada asian nopeasti tehdyksi ja täten kiellämme itseltämme ei vain työskentelynprosessin, mutta myös mahdollisen työnteon  ilon. (We don´t really focus what we are doing nowadays, we just want to get it done.).

Itsensä erityisasemaan nostamisessa ”enemmän näkijänä” voi tietenkin olla kyse myös halusta tai tarpeesta asettaa itsensä muiden yläpuolelle. Diakoni Tuomas Kallonen mainitsi Välittäminen ja kutsumus -puheenvuorossaan miten papin työssä on riski, että sekoittaa omaa äänensä Kristuksen ääneen;” ”tässä minä puhun jumalan kielellä ja ohjaan ihmisten elämää”.  Myös taiteilijanero -myytti, joka  vahvistui 1700-1800- lukujen neroihanteesta, elää yhä meidän aikanamme ja  tukee oletusta taiteilijasta lähes jumalallisena hahmona joko taiteilijan itsensä tai yleisön puheissa, ajattelussa ja odotuksissa.

 

Välittämisestä ja uskaltamisesta

Minkälainen tai minkälaista on taiteilijan kutsumus tässä nykyaikana?? Miten kutsumus muuttuu tai ei muutu ajan mukana? Voiko kutsumus-sanaa edes käyttää ilman, että se on kahliutuu saman tien tiettyyn aikaan, ihanteisiin ja kulttuuriin. Perinteentutkimuksen professori (Itä-Suomen yliopisto) Seppo Knuuttila avasi kutsumus-sanaa puhumalla talkoo-ihanteesta : ”eli se jonkinlainen paradoksaalinen vapaaehtoinen pakko”, joka nykyaikana kirvoittaa ajatuksia yhteisön ja yksilön suhteesta autonomian  tai vapauden ihanteisiin.

Poliisineuvos Mikko Varis puhui poliisin pakosta välittää ja uskaltaa sekä siitä miten kenttätöissä kaikkiin ihmisiin ja heidän huoliinsa on suhtauduttava arvokkaasti. Terveyskeskuslääkäri Tuulia Katajavuoren sanojen mukaan lääkärin työ on muuttunut ”normaaliksi työksi”: ”työvuoron loputtua ripustetaan takki naulaan ja eletään yksityiselämää”. Katajavuori toi myös esille sen miten tutkijan työtä saatetaan pitää turhana näpräämisenä ja silti joskus vuosien kuluttua pitkäjänteinen tutkimus voikin tuottaa merkittävän parannuksen sairauteen ja vaikuttaa positiivisesti tuhansien elämään.

 

Jos ajattelee uskaltamista taiteessa, voi muistaa narrin taiteen historiasta. Narri sai piikitellä kuningasta ja sanoa sellaisiakin asioita, joista muut olisivat hetkessä menettäneet henkensä. Narrinkin pää saattoi mennä poikki kuninkaan äkillisen huonon tuulen seurauksena. Ovatko taiteilijat yhä narreja – vain hallitsijoille ja eliitille omistautuneita kriittisiä kommentaattoreita ja viihdyttäjiä. Kuka tai uskaltaa(ko) kukaan olla narri? Kuka tai mikä katkaisee narrin pään nykyaikana?

Uskaltaminen tulee mieleen usein kun uutisoidaan ruokakauppojen ja bussikuskien ryöstöistä tai ryöstöyrityksistä ja puhutaan työntekijöiden pelon ja turvattomuuden tunteista. Mikä ammatti nykypäivänä olisi sellainen, jossa ei pitäisi edes jossain määrin uskaltaa tai altistua mahdollisen fyysisen tai henkisen väkivallan kohteeksi joutumiselle?

 

Välittämisen rooleista ja osallistumisesta

Lääkärin, poliisin ja diakonin puheenvuorot herättivät miettimään, että taiteilijan olisi hyvä tulla tutuksi oman taiteilijan roolinsa kanssa, mitä odotuksia ja ihanteita huomaa itsellään olevan (omia, ulkopuolelta tulevia).

Toripoliisi –ystävällinen – rauhallinen – kuunteleva tai kansainvälisen mafiarikollisuuden karaisema kyttä. Kaupungin oma taiteilija tai kansainvälisen menestyksen saavuttanut maailman biennaaleja kiertävä kiireinen suurtähti

Minkälaisena taiteilija näkee ammattinsa suhteessa yhteiskuntaan ja toisiin ihmisiin. Onko taiteelle ja taiteilijalle annettu yhteiskunnassa rooli, tehtävä tai tehtäviä. Miten taiteilija itse näkee roolinsa/tehtävänsä tai onko niitä? Minkälaista on itse kunkin taiteilijan oma sosiologinen ajattelu ja yhteiskuntakäsitykset.  Mitä taiteelliset työni, työskentelytapani kertovat minusta ihmisenä, suhteestani yhteiskuntaan, arvoistani ja siitä mikä on tai ei ole tärkeää.  Mitä tekemisestä välittyy tai tekeminen välittää?

Yhteiskuntapolitiikan yliopistonlehtori Silva Tedren toi esille utopian hyvästä yhteiskunnasta, jossa olemme kaikki toisiamme varten. Lisäisikö se suvaitsevaisuutta yleensä? Millaista olisi jos kukaan ei yrittäisi pudottaa ketään orrelta? Silva Tedre puhui myös ruumiillisuudesta, joka on aina välttämättä läsnä ja asettaa meitä erilaisiin tilanteisiin eri elämämme vaiheissa. Hoivatyön ja tanssin kohtaamispintoja ovat mm. fyysinen lähellä olo, nostaminen tai kosketus yleensä. Potilaan kääntäminen ja tanssiparin kanssa liikkeessä ja kosketuksissa oleminen tuovat molemmat vuoropuhelun ja kuuntelun ruumiilliselle tasolle. Tai ainakin mahdollisuuden kuunteluun ja vuoropuheluun.

On myös olemassa stereotypioita eri ammateista ja paljon aikaa ja ajattelua menee niiden purkamiseen ja riisumiseen. Stereotypioiden tarvetta on yleensäkin hyvä pohtia. Tarvitseeko meillä olla yhteisesti hyväksyttyjä ja ylläpidettyjä kollektiivisia mielikuvia eri ammateista/ammattien työnkuvista? Silva Tedre puheenvuorossaan toi esille sen miten kaikki meistä ovat hoivaajia ja hoivattavia tilanteesta riippuen. Mitä tapahtuisi, jos tarpeiden molemminpuolisuus ja roolien vaihtuminen elämän jatkumossa tulisi enemmän näkyväksi. Lääkäri tarvitsee potilaitaan, poliisi asiakkaitaan ja rikoksen tekijöitään, taiteilija yleisöään.

Osallistumisen ja osallisuuden vahvistuminen todennäköisesti vaikuttaisi määräämisvallan ja vallankäytön mallien monipuolistumiseen tai purkamisiin. Se paljastaisi myös suhteita ja kuvioita vapaaehtoisuuden ja velvollisuuksien välillä. Ja kertoisi siitä, mistä välitämme.

Edeltävä kirjoitus sisälsi tammikuussa 2011 toteutuneen puheenvuoron pitäjien ajatuksia ja minun pohdiskeluani.  Jatkoa seuraa…

Joku kohta tanssii VÄLITTÄMISESTÄ keskusteluissa puheenvuoron pitäjiä ovat olleet vuosien 2011-2012 aikana:

lääkäri Tuulia Katajavuori,  diakoni Tuomas Kallonen, perinteentutkimuksen professori Seppo Knuuttila, yhteiskuntapolitiikan yliopistonlehtori Silva Tedre, läänin poliisineuvos Mikko Varis, muusikko/musiikin opiskelija Minttu Hellsten, tanssitaiteilija Riikka Lindström, tanssitaiteilija/opettaja/Feldenkrais-opettaja Malcolm Manning, vanhustyönasian tuntija Helena Soini, lastentarhanopettaja Maija Talola, kuvataiteilija Lena Seraphin, dokumenttielokuvaohjaaja Jouko Aaltonen, teatteri-ilmaisun ohjaaja Petri Taipale, tanssitaiteilija Leila Kourkia, tanssinopettaja Mira Merisaari, tanssi-ja liiketerapeutti/sosionomiAMK Elina Ikonen, kuvataiteilija Matti Törmäkangas, teologian kandidaatti Mikael Taylor. Suuret kiitokset heille!

 

Tässä perässä kirjoitus, joka liittyy enemmän tanssiesitysten katsomiseen yleensä:

Pia Lindy: Tanssiesityksen katsomisesta:

TANSSIESITYKSEN KATSOMISESTA JA KOKEMISESTA

Tanssitaiteen, esitysten ja tekijöiden monenlaisuutta
Nykypäivänä tanssitaide ei ole vain yhdenlaiseen taiteilijakuvaan, traditioon tai vain tiettyihin metodeihin ja esittämisen tapoihin kiinnittyvä taiteen ala. Taidetanssin sisälle mahtuu erilaisia taiteellisia tyylejä, käytäntöjä ja virtauksia, joista kukin omalla tavallaan paikantuu monikerrokselliselle tanssitaidekenttälle ja kulttuuriin. Rikkauden voi nähdä niin tanssiteosten erilaisuudessa kuin niissä useissa tilanteissa, joissa tanssia nykyään voi kohdata. Jo 1900-luvulla käynnistyneet erilaiset taiteelliset, kulttuuriset ja sosiaaliset virtaukset ovat muovanneet ajattelua taiteesta, taiteilijuudesta ja taiteen toiminnan tavoista. Avartunut näkemys koreografiasta on monipuolistanut käsityksiä tanssiteoksen lähtökohdista, muodosta, sisällöstä, toteuttamistavasta ja—paikasta. Myös tekemiseen ja tekijyyteen liittyvät alakohtaiset kategorisoinnit ja rajat ovat tulleet häilyvimmiksi. Ei ole harvinaista nähdä eri koulutustaustan tai tyylisuunnan omaavia tanssijoita esiintymässä samassa teoksessa tai, että he laulavat, puhuvat, osallistavat yleisöä ja liikkuvat vain vähän, jos ollenkaan. Myös työnjako koreografin ja tanssijoiden välillä on sekoittuneempi. Poikkitaiteelliset yhteistyöt ja hyvin erilaistenkin osaamisalojen yhteentörmäyttämiset ovat yleistyneet.

 

Tanssiteoksia kaupunkitilassa, screenillä, taskussa..

Pääosa suomalaisen taidetanssin esityksistä toteutuvat näyttämöillä. On kuitenkin huomattavissa miten taiteilijan työnkuvan ja koreografisen ajattelun avartumisen myötä, taiteellinen työskentely ja toiminta ovat siirtyneet perinteisestä teatteritilasta myös muihin ympäristöihin ja konteksteihin. Tanssia voi näyttämöllä tapahtuvien esitysten lisäksi kohdata niin kadulla, metsäpolulla, kirjastossa, palvelutaloissa kuin virastossakin. Tanssi voi tulla esille myös sarjana valokuvia ja kirjoituksia, mobiilivideoina, mediaprojekteina, interaktiivisina tapahtumina tai osana muita nykykulttuurin ilmiöitä.
Taiteen tekemisen yhteydessä voimme puhua vuorovaikutuksesta eri osapuolten välillä. Taideteos syntyy ja merkityksellistyy sosiaalisessa tilanteessa ja kommunikaatiossa. Paikka -tai kontekstilähtöisten tanssiteosten avulla voimme pohtia tiettyä paikkaa tai ajankohtaa esim. historiallisesti, tuoda yhteiskunnallisia ristiriitoja esille, saattaa ihmisryhmiä yhteen tms. Eri käsitteet ja ajattelumallit kuten sosiaalinen koreografia, dialoginen taide tai relationaalinen estetiikka muun muassa aktivoivat pohtimaan taiteen suhdetta ja osallisuutta yhteiskunnassa tapahtuviin, niin teknologisiin, taloudellisiin kuin sosiologisiin muutoksiin. Taiteilijoista voi usein puhua ”kontekstien tuottajina” entisen ”sisältöjen tuottajina” sijaan. Taide ei niinkään vain peilaa yhteiskuntaa vaan on osa sitä ja sen jatkuvaa muovautumista.
Interaktiivisuus ja lisääntynyt keskustelu taiteen sisällöistä, tarpeista ja mahdollisuuksista ovat rikastaneet niin taiteilijan kuin yleisön rooleja, avanneet väyliä monipuoliseen vuorovaikutukseen ja myös tarkentuneempaan kohderyhmäsuunnitteluun Uudet virtuaaliset kommunikaatiomahdollisuudet ovat synnyttäneet tanssin kentälle monia sosiaalisen verkostoitumisen muotoja ja kulttuureja. Virtuaaliyhteisöjen, kuten Facebookin, Youtuben, Twitterin ja Myspacen, käyttö on nopeasti lisääntynyt ja vauhdittanut tanssin globaalia vuoropuhelua ja tiedonkulkua. Kansainvälisyys ja paikallisuus ovat monin tavoin ja alati läsnä arjessamme.

 

Läsnäoloa ja heittäytymistä

Tanssiesitykset näyttämöteoksista instaallatioihin, ympäristöteoksiin tai virtuaalitapahtumiin vaikuttavat yleisön katsomiskokemuksiin jo siinä, että ne toteutuvat eri paikoissa, ovat kestoltaan eri pituisia tai esityksen katsominen voi olla suunniteltua tai spontaania. Tanssitaiteilija saattaa myös tietoisesti pyrkiä purkamaan töissään tanssin katsomisen-kokemisen tapoja ja tuomaan esille vaihtoehtoisia näkemyksiä tanssin vastaanottamisesta, tanssitaiteesta tai vaikka yhteiskuntaan osallistumisesta. Tällöin voi olla tarpeen, että esitys toteutuu nimenomaan valitussa ympäristössä, esimerkiksi suurella näyttämöllä viidensadan ihmisen edessä tai että, esityksen kokee vain yksi henkilö kerrallaan.

Somaattisten keho-mieli-yhteyttä tukevien menetelmien käyttö vaikuttaa myös koreografisiin strategioihin ja kokemuksiin tanssista. Tanssiteoreetikot Deidre Sklar (2007) ja Jeroen Fabius (2009) muun muassa ovat kirjoittaneet mahdollisuuksista valita näkö-tai kuuloaisteihin painottuvan katsomisen rinnalle muiden aistien tietoista mukaanottoa ja näin tukea katsojan osallistumista kokonaisvaltaisemmin esitystapahtumaan. Yhä useammin hämärässä katsomossa istumisen sijaan yleisöä voidaan esityksen aikana kutsua syömään, juomaan, haistamaan, maistamaan, koskettamaan eri asioita, vaihtamaan paikkaa, sulkemaan silmänsä, sanomaan mielipiteensä, auttamaan esiintyjää pukemaan tai riisumaan jne. Kehollisen läsnäolon ja kokemusten aktivoiminen voi moninkertaistaa katsojan ymmärrystä liikkeestä ja liikkuvista ihmisistä. Samalla se tukee kinesteettisen aistin/aistimisen ja oman liikkumisen tiedostamista yleensä. Ajatus liikkeestä mekaanisena suorituksena tai tanssijoista pelkästään virtuoosinomaisina teknisinä taitureina saa rinnalleen muita tapoja katsoa-kokea ihmistä liikkumassa. Esitys voi herkistää ymmärrystämme siitä minkälaisia merkityksiä annamme liikkeelle, miten luemme esitystä, itseämme tai kehollista vuoropuhelua ihmisten välillä. Se voi aktivoida meitä pohtimaan asioita omassa elämämässäme tai suhdettamme yhteiskuntaan ja sen arvoihin, odotuksiin, vapauteen, rajoihin. Tanssilla/taiteella on mahdollisuus tuoda näkyväksi ja koettavaksi myös sitä mitä ei aina sanota ääneen tai mikä on hankala tuoda puheen tasolle. Taide niin kuin elämäkin on aina myös jotain tuntematonta. Tanssin aktivoima kehollinen ajattelu vahvistaa kykyämme heittäytyä eri tilanteisiin – aistimaan liikkeen runoutta, vuorovaikutuksen ja valintojen rikkautta, tässäkin hetkessä – juuri nyt.

Pia Lindy

Lisää lukemista:
Sally Banes and Andre Lepecki (eds) 2007, The Senses in Performance, Routledge,
Jo Butterworth and Liesbeth Wildschut (eds) 2009, Contemporary Choreography, a Critical Reader, Routledge
Canaries in the coal mine. Masterplan for dance in Flanders and Brussels, Vlaams Theater Instituut, 2007
Miwon Kwon 2004, One place after another, site-specific art and locational identity, the MIT Press

Grant H. Kester 2004, Conversation Pieces, Community + communication in modern art, University of California Press

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *