(suomi) Pia Lindy: Projektin pohdiskelua

 

Tässä perässä kirjoitus, joka liittyy enemmän tanssiesitysten katsomiseen yleensä:

Pia Lindy: Tanssiesityksen katsomisesta:

TANSSIESITYKSEN KATSOMISESTA JA KOKEMISESTA

Tanssitaiteen, esitysten ja tekijöiden monenlaisuutta
Nykypäivänä tanssitaide ei ole vain yhdenlaiseen taiteilijakuvaan, traditioon tai vain tiettyihin metodeihin ja esittämisen tapoihin kiinnittyvä taiteen ala. Taidetanssin sisälle mahtuu erilaisia taiteellisia tyylejä, käytäntöjä ja virtauksia, joista kukin omalla tavallaan paikantuu monikerrokselliselle tanssitaidekenttälle ja kulttuuriin. Rikkauden voi nähdä niin tanssiteosten erilaisuudessa kuin niissä useissa tilanteissa, joissa tanssia nykyään voi kohdata. Jo 1900-luvulla käynnistyneet erilaiset taiteelliset, kulttuuriset ja sosiaaliset virtaukset ovat muovanneet ajattelua taiteesta, taiteilijuudesta ja taiteen toiminnan tavoista. Avartunut näkemys koreografiasta on monipuolistanut käsityksiä tanssiteoksen lähtökohdista, muodosta, sisällöstä, toteuttamistavasta ja—paikasta. Myös tekemiseen ja tekijyyteen liittyvät alakohtaiset kategorisoinnit ja rajat ovat tulleet häilyvimmiksi. Ei ole harvinaista nähdä eri koulutustaustan tai tyylisuunnan omaavia tanssijoita esiintymässä samassa teoksessa tai, että he laulavat, puhuvat, osallistavat yleisöä ja liikkuvat vain vähän, jos ollenkaan. Myös työnjako koreografin ja tanssijoiden välillä on sekoittuneempi. Poikkitaiteelliset yhteistyöt ja hyvin erilaistenkin osaamisalojen yhteentörmäyttämiset ovat yleistyneet.

 

Tanssiteoksia kaupunkitilassa, screenillä, taskussa..

Pääosa suomalaisen taidetanssin esityksistä toteutuvat näyttämöillä. On kuitenkin huomattavissa miten taiteilijan työnkuvan ja koreografisen ajattelun avartumisen myötä, taiteellinen työskentely ja toiminta ovat siirtyneet perinteisestä teatteritilasta myös muihin ympäristöihin ja konteksteihin. Tanssia voi näyttämöllä tapahtuvien esitysten lisäksi kohdata niin kadulla, metsäpolulla, kirjastossa, palvelutaloissa kuin virastossakin. Tanssi voi tulla esille myös sarjana valokuvia ja kirjoituksia, mobiilivideoina, mediaprojekteina, interaktiivisina tapahtumina tai osana muita nykykulttuurin ilmiöitä.
Taiteen tekemisen yhteydessä voimme puhua vuorovaikutuksesta eri osapuolten välillä. Taideteos syntyy ja merkityksellistyy sosiaalisessa tilanteessa ja kommunikaatiossa. Paikka -tai kontekstilähtöisten tanssiteosten avulla voimme pohtia tiettyä paikkaa tai ajankohtaa esim. historiallisesti, tuoda yhteiskunnallisia ristiriitoja esille, saattaa ihmisryhmiä yhteen tms. Eri käsitteet ja ajattelumallit kuten sosiaalinen koreografia, dialoginen taide tai relationaalinen estetiikka muun muassa aktivoivat pohtimaan taiteen suhdetta ja osallisuutta yhteiskunnassa tapahtuviin, niin teknologisiin, taloudellisiin kuin sosiologisiin muutoksiin. Taiteilijoista voi usein puhua ”kontekstien tuottajina” entisen ”sisältöjen tuottajina” sijaan. Taide ei niinkään vain peilaa yhteiskuntaa vaan on osa sitä ja sen jatkuvaa muovautumista.
Interaktiivisuus ja lisääntynyt keskustelu taiteen sisällöistä, tarpeista ja mahdollisuuksista ovat rikastaneet niin taiteilijan kuin yleisön rooleja, avanneet väyliä monipuoliseen vuorovaikutukseen ja myös tarkentuneempaan kohderyhmäsuunnitteluun Uudet virtuaaliset kommunikaatiomahdollisuudet ovat synnyttäneet tanssin kentälle monia sosiaalisen verkostoitumisen muotoja ja kulttuureja. Virtuaaliyhteisöjen, kuten Facebookin, Youtuben, Twitterin ja Myspacen, käyttö on nopeasti lisääntynyt ja vauhdittanut tanssin globaalia vuoropuhelua ja tiedonkulkua. Kansainvälisyys ja paikallisuus ovat monin tavoin ja alati läsnä arjessamme.

 

Läsnäoloa ja heittäytymistä

Tanssiesitykset näyttämöteoksista instaallatioihin, ympäristöteoksiin tai virtuaalitapahtumiin vaikuttavat yleisön katsomiskokemuksiin jo siinä, että ne toteutuvat eri paikoissa, ovat kestoltaan eri pituisia tai esityksen katsominen voi olla suunniteltua tai spontaania. Tanssitaiteilija saattaa myös tietoisesti pyrkiä purkamaan töissään tanssin katsomisen-kokemisen tapoja ja tuomaan esille vaihtoehtoisia näkemyksiä tanssin vastaanottamisesta, tanssitaiteesta tai vaikka yhteiskuntaan osallistumisesta. Tällöin voi olla tarpeen, että esitys toteutuu nimenomaan valitussa ympäristössä, esimerkiksi suurella näyttämöllä viidensadan ihmisen edessä tai että, esityksen kokee vain yksi henkilö kerrallaan.

Somaattisten keho-mieli-yhteyttä tukevien menetelmien käyttö vaikuttaa myös koreografisiin strategioihin ja kokemuksiin tanssista. Tanssiteoreetikot Deidre Sklar (2007) ja Jeroen Fabius (2009) muun muassa ovat kirjoittaneet mahdollisuuksista valita näkö-tai kuuloaisteihin painottuvan katsomisen rinnalle muiden aistien tietoista mukaanottoa ja näin tukea katsojan osallistumista kokonaisvaltaisemmin esitystapahtumaan. Yhä useammin hämärässä katsomossa istumisen sijaan yleisöä voidaan esityksen aikana kutsua syömään, juomaan, haistamaan, maistamaan, koskettamaan eri asioita, vaihtamaan paikkaa, sulkemaan silmänsä, sanomaan mielipiteensä, auttamaan esiintyjää pukemaan tai riisumaan jne. Kehollisen läsnäolon ja kokemusten aktivoiminen voi moninkertaistaa katsojan ymmärrystä liikkeestä ja liikkuvista ihmisistä. Samalla se tukee kinesteettisen aistin/aistimisen ja oman liikkumisen tiedostamista yleensä. Ajatus liikkeestä mekaanisena suorituksena tai tanssijoista pelkästään virtuoosinomaisina teknisinä taitureina saa rinnalleen muita tapoja katsoa-kokea ihmistä liikkumassa. Esitys voi herkistää ymmärrystämme siitä minkälaisia merkityksiä annamme liikkeelle, miten luemme esitystä, itseämme tai kehollista vuoropuhelua ihmisten välillä. Se voi aktivoida meitä pohtimaan asioita omassa elämämässäme tai suhdettamme yhteiskuntaan ja sen arvoihin, odotuksiin, vapauteen, rajoihin. Tanssilla/taiteella on mahdollisuus tuoda näkyväksi ja koettavaksi myös sitä mitä ei aina sanota ääneen tai mikä on hankala tuoda puheen tasolle. Taide niin kuin elämäkin on aina myös jotain tuntematonta. Tanssin aktivoima kehollinen ajattelu vahvistaa kykyämme heittäytyä eri tilanteisiin – aistimaan liikkeen runoutta, vuorovaikutuksen ja valintojen rikkautta, tässäkin hetkessä – juuri nyt.

Pia Lindy

Lisää lukemista:
Sally Banes and Andre Lepecki (eds) 2007, The Senses in Performance, Routledge,
Jo Butterworth and Liesbeth Wildschut (eds) 2009, Contemporary Choreography, a Critical Reader, Routledge
Canaries in the coal mine. Masterplan for dance in Flanders and Brussels, Vlaams Theater Instituut, 2007
Miwon Kwon 2004, One place after another, site-specific art and locational identity, the MIT Press

Grant H. Kester 2004, Conversation Pieces, Community + communication in modern art, University of California Press

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *